Jakelusuora Oy

Vuosi  yhdellä jakelulla

Pentti Seppälä on ilmastointialan ammattilainen. Hän pyörittää omaa Puhtoputki-nimistä yritystään Vihdin Nummelassa ja työllistää itsensä lisäksi kaksi asentajaa. Markkinointikeinoista parhaimpina hän pitää osoitteetonta suoraa ja puskaradiota.

– Jonkin verran käytän kaikkia medioita. Lehtimainoksia ostan paikallislehdistä ja erilaisista remontoinnin ja rakentamisen teemanumeroista sekä messulehdistä. Ne poikivat vain satunnaisia asiakkaita. Netin 118 on yhtä tyhjän kanssa. Internetin hakukoneesta maksan etusivupaikasta. Se toimii, mutta on melko kallis.

– Paras on kuitenkin suorajakelu. Se on kustannustehokas ja olen huomannut, että noin 20 000 kappaleen jakelu pääkaupunkiseudulla pien- ja rivitaloihin riittää. Pärjään sillä lähes vuoden, Pentti Seppälä kertoo. Suora on hänen mukaansa suhteellisen nopea. Kyselyitä tulee heti reippaasti, joten täytyy myös osata taiteilla sen kanssa, että ei tarvitse myydä ”ei-oota”. Puhtoputki on pieni yritys, jossa on kolme työntekijää ja kaksi pakettiautoa. Sen vuoksi kapasiteetti on rajallinen. Suoran tehokkuuden lisäksi Pentti Seppälä uskoo vakaasti puskaradion voimaan. 

– Markkinointi on sijoitus. On tarkkaan harkittava, miten markkinoi ja kun on asiakkaan saanut, työ pitää tehdä kunnolla.

– Puskaradio on erinomainen kanava pienyrittäjälle. Se toimii, jos tekee työnsä viimeisen päälle. Vanha totuus siitä, että hyvä kello kauas kantaa, paha vielä kauemmaksi, on hyvä ohjenuora.